Osa Jungle Juice Barin työntekijöistä väittää: ulkonäkö vaikutti palkkaamiseen, ja jotkut pomot käskivät käyttää töissä leggingsejä
Osa Jungle Juice Barin työntekijöistä kertoo, että ulkonäkö on helpottanut työpaikan saamista. Työntekijät kertovat myös, että sairauslomaa on ollut hankala saada. Uusi toimitusjohtaja on lähteiden mukaan saanut hyviä muutoksia aikaan.
On jäänyt kyllä mehut ostamatta tuosta paikasta juuri tämmöisten takia. En kyllä ala tukemaan mitään paikkaa mikä kohtelee työntekijöitä näin.
Erityisesti kun ne mehut maksavat enemmän kuin näiden raukkojen tuntipalkka.