Skip Navigation

Helsinki-hallin omistavat oligarkit ovat nyt halukkaita myymään hallin

www.hs.fi Pasilan areena | Helsinki-hallin omistavat oligarkit ovat nyt halukkaita myymään hallin

Entisen Hartwall-areenan taustayhtiön hallituksessa istuva Kai Paananen kertoo areenan venäläisomistajien nykyisistä intresseistä.

Pasilan areena | Helsinki-hallin omistavat oligarkit ovat nyt halukkaita myymään hallin

Väitettyä halukkuutta on mainostettu jo viime vuoden lopulla, mut se ei ole muuttunut hallin myymiseksi. Kun ne ei myyny hallia aiemmin, pakotteet niden ympärillä on ehtiny muuttua, joten Suomi ei voi enää antaa lupaa hallin kaupalle, vaan myös muiden maiden pitää hyväksyä se.

Nyt poikkeusluvan myöntäminen ei kuitenkaan ole enää suomalaisviranomaisten käsissä, sillä EU:n pakotelainsäädäntö muuttui toukokuun lopussa.

Ulkoministeri Elina Valtosen (kok) erityisavustajat selvittivät, että mikäli areenan myyntineuvottelut edistyvät, ulkoministeriöllä on tahtotila hakea jatkoaikaa jo aiemmin voimassa olleelle EU:n poikkeusluvalle.

Käytännössä näin tapahtuisi seuraavan pakotepaketin valmistelun yhteydessä, ilmeisesti vielä tämän syksyn aikana.

Jos hallin myyntihalut ei pääty hallin myymiseen, valtio voi pakkolunastaa hallin, mut siihen kuluu aikaa. Aiemmin oli puhetta hallin lunastamiseen tähtäävän lain valmistelusta, mut nyt näköjään olemassaolevan lain käyttämisestä.

Ministeriö valmistautuu koko ajan myös siihen vaihtoehtoon, etteivät venäläisomistajat myy areenaa. Silloin käytännössä puhuttaisiin lunastuslain nojalla tehtävästä pakkolunastuksesta.

Tätä ratkaisua ei kuitenkaan toivota, koska prosessi voisi kestää valitusaikoineen jopa 1–2 vuotta.

Tämä lienee perusvaihtoehto ja vapaaehtoinen myynti lisävarustemalli.

0
0 comments